Vanha Jumalan mies Kokkolassa joutui sairaalaan, siitä on jo kai viisitoista vuotta. Kun hän siellä makasi, samaan huoneeseen tuotiin toinen mies. Tämä toinen oli pahassa kunnossa. Toinen käsivarsi poikki, jalka pahasti nyrjäytetty, pari kylkiluuta poikki, ja mustelmia joka puolella.
Hän oli nimittäin aloittanut launtaipäivänsä vetämällä puoli pullo Koskenkorva naamaansa, ja sen jälkeen keksinyt että nyt olisi hyvä päivä korjata kattoa… ja siinä kunnossa kun oli, tietenkin tullut vauhdilla katolta alas.
Hän ei ehtinyt kauan maata sängyssään kun vanha mies tapansa mukaan rupesi todistamaan Jeesuksesta, pelastuksesta ja Jumalan hyvyydestä. Mutta kun sekä pää että kroppa särkee, kärsivällisyys ei yleensä ihmisellä riittää juuri mihinkään, ja niin kävi, että ennen pitkä tämä haluton käännynäinen kirosi rumasti ja sydämestään, ja sitten hän sanoi: ”No. jos tuo sun Jumalasi on niin hyvä ja rakastavainen ja armollinen kuin sinä väität, miksi hän sitten antoi minut putoa katolta?”
Vanha mies tujoitti hetken, ja vastasi sitten: ”Etkös tosiaan ymmärrä kuinka hyvä Herra oli? Ajattele nyt, jos niskasi eikä käsivartesi olisi murtunut, miten sun silloin olisi käynyt? Helvettiin olisit joutunut! Mutta nyt Herra oli niin hyvä, että sait säilyä hengissä, sait vielä armonajan…”
Niin. Etkös tosiaan ymmärrä? Herra ei aina suojele meitä vastenkäymisistä ja ongelmista, Hän voi välillä käyttää aika koviakin otteita, jos Hän näkee että nyt tämä ihmislapsi on matkalla sellaiseen suuntaan missä hänen sielunsa joutuu vaaraan – tai jos Hän näkee että ihminen ei kuuntele, vaikka Herra kutsuu, ja etsikkoaika on menemässä ohitse.
Kun herätyskello soi on aika nousta, ei kirota kelloa!
Parempi on että käsivarsi menee poikki, ja ihminen siihen herää, herää pelastukseen, kun että niska murtuu eikä enää ole kuin vasen uloskäynti tästä elämästä hänen käytettävissään..