En ole ollut avannossa, vaikka otsikko kai viittaa sellaiseen! Olen joskus sanonut, että on vain yksi syy olemassa että minä vapaaehtoisesti menisin avantoon, ja se on jos joku haluaisi tulla kastetuksi, ja muuta vettä ei löytyisi.
Eilen istuin odottamassa autoani, se oli huollossa, ja minulla oli lukemista mukana ja jäin odottamaan.
Kesken lukemisen rupesin miettimään luterialisen kirkon tilannetta. Niin kuin olen monta kerta tehnyt, sekä ennen kuin erosin kirkosta että sen jälkeen – minulla on vielä monta hyvää ystävää ja uskonveljeä siellä, eikä on on ollut hauskaa seurata miten heidän tilanteensa on tullut aina vaan vaikeammaksi.
Nyt sain kuitenkin kuvan, Herralta, luulisin, ja haluan näin jakaa näkemäni kuvan teidän kanssa. Jos tämä on Herralta, sitten alkaa tilanne tosiaan olla vakavaa niille, jotka vielä taistelevat kirkonmuurien sisäpuolella!
Näin joutsenen, joka ui avannossa. Se ui ja ui, ja yritti epätoivoisesti pitää avantonsa auki, että olisi paikka missä voisi olla ja elää. Mutta sää oli kylmä, ja avanto tuli aina vaan pienemmäksi. Joutsen uupui uupumistaan, ja lepotauon mahdollisuutta ei ollut. Näkyi selvästi, että pian joutsen olisi niin väsynyt että ei enää jaksaisi taistella, ja sitten se jäätyisi kiinni, eikä enää pystyisi lähteä lentoon ja paeta avannosta.
Jokainenhan saa tietenkin koetella tämän, ja etsiä tulkinnan siihen. Minä koen sen varoituksena: Älkää jääkö tuohon avantoon liian pitkään! Voit jäädä siihen kiinni, väsyneenä, toivottomana, katkerana, ja vaikka silloinkin on mahdollista että joku hakkaa sinut irti jäästä, toipumiseen voi mennä pitkä aika!
On olemassa sellainen, mikä englannin kielellä sanotaan ”point of no return”iksi. Kun tämä piste on ohitettu, ei enää ole mahdollista palata takaisin. Jokainen olkoon tarkkana, ettei ohita tätä pistettä, piste missä voima ja päättäväisyys ei enää riitä elämänsuunnan muuttavaan ratkaisuun!