Useammat krisityt tietävät että lain alla oleminen on varallista ja pahaa, ja että meidän tulisi kaikin voimin välttä tätä onnetonta tilaa. Tämän seurauksena nykyään jokainen kehoitus tottelemaan Herraa ja Hänen sanaansa saa vastaukseksi ”sinähän saarnat lakia, sinähän tuomitset, olet kova ja armoton…”
On kummallisen vaikeata saada uskovaiset ymmärtämään, että elämä Kristuksessa ei suinkaan ole sama kuin elämä laittomuudessa!
Muistan kerran, kun kokouksen jälkeen veli Herrassa tuli niin hermostuneena luokseni, että melkein kävi paidasta kiinni. ”Joka toinen sunnuntai te pastorit ja papit saarnatte että Kristus on tehnyt kaiken meidän puolestamme, ja me emme tarvitse mitään tehdä, ja joka toinen sunnuntai saamme kuulla kaiken, minkä meidän ilmeisesti kuitenkin tulisi tehdä! Nyt tahdon tietää, pitäisi minun tehdä jotain, vai pitäisinkö olla tekämättä mitään, ja jos minun tulisi jotain tehdä, kerro nyt ihmeessä mikä se on??”
Vedin henkeä pari kertaa, ja sitten vastasin: ”Sinun tulee elää vanhurskaasti, muttä älä koskaan kuvittele että tulet siitä vanhurskaaksi!”
Luulen, että siinä asian ydin monta kertaa on. Heti, kun ihminen yrittää elää vanhurskaasti, hän unohtaa niin helposti, että me emme sitä tee sen takia että tulisimme vanhurskaaksi, vaan sen takia että Jumalan henki armon kautta kasvattaa Hänen vanhurskautettuja lapsiian tulemaan käytännössäkin sellaisiksi mikä he jo Kristuksessa ovat…
Mutta on toinen asia olemassa, siis karismaattinen versio lain alaisuudesta! Olen törmännyt siihen jo monta kertaa. Jo parikymmentä vuotta sitten minulle selvisi miten tämä toimii.
Istuin silloin kestustelemassa erään sisaren kanssa, hän oli työssä leirintäalueella, ja halusi hyvänä kristittynä tietenkin elää Herran tahdossa! Mutta kun tämä Herran tahdon ymmärtäminen hänen mielestään oli niin hankala!
”En minä kuule mitä Herra sanoo! En ymmärrä, miksi Herra ei anna minulle paperilappua joka aamu, ja siinä lapussa lukisi kaiken, minkä Herra tahtoo että päivällä tekisin! Se olisi niin yksinkertaista…” hän huokasi.
Ja sitten kuulin itseni sanovan: ”Haluatko tosiaan niin kipeästi tulla lain alaiseksi?”
”Mikä tarkoitat?”
”No, Herrahan antoi kaksi kivilappua Siinain vuorella, jaa siihen oli kirjoitettu mikä Hän halusi että kansa tekisi, mutta eihän se toiminut…”
Joskus uskonsisarukset puhuvat Herran äänen kuulemisesta sellaisella tavalla, että antavat minulle kylmät väreet. Aivan niinkuin he aivan tosissansa kuvittelisivat, että kunhan Herra vain sanoo, kyllä me sitten teemme… ”anna vain käskysi, lakisi, Herra, kyllä me pystymme sen pitämään!”
Meidän tulisi olla kiitollisia siitä, että Herra ei armon aikana näin tekee!
Nyt Hän vaikuttaa meissä sekä tahtomisen että tekemisen, että Hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi, nyt me syttymme rakastamaan sen takia, että Hän on meitä rakastanut, nyt Hänen rakkaudensa vaatii meitä!
Laki oli kuin vanhan ajan koulumestari, joka koulutti kepillä, pakolla ja pelolla.
Armo muuttaa, armosta uudestisynnyttää, armo tekee meistä ihmisiä jotka vaeltavat valossa ja rakkaudessa, ihmisiä jotka tekevät rakkauden tekoja yhtä luonnollisesti kuin samarilainen aikonaan!
Vasta silloin kun ihminen elää armossa ja armosta hän on valmis tottelemaan Herraansa ilman että armon vapaa vaellus Hengessä muttuu lain orjuudeksi!
Parempi kuin profeetallisten käskyjen etsiminen, ja ”taivaallisten paperilappujen” pyytäminen, on rukoilla Herraa että Hän auttaisi meitä uskomaan Jumalan rakkauteen, antaisi ilmestyksen ristiinnaulitusta Kristuksesta, että me emme enää epäilisi Hänen rakkauttaan!
Sitten myöskin tämä edeltäpäin valmistetuissa teoissa vaeltaminen sujuu paljon, paljon paremmin…