Läntisessä naapurinmaassa ei pidetä rajoista – en nyt tarkoita maanvälisiä rajoja, vaan sellaisia jotka liittyvät kristillisiin moraalikäsityksiin. Heti kun yksi raja om rikottu, seuraava on jo tähtäimessä!
Näin taas kävi, kun homoparien oikeus mennä naimiisiin ja tulla siunatuiksi Ruotsin luterilaisessa kirkossa oli uhkaamalla ja kiristämällä ajettu läpi.
Kaksi poliittista nuorisojärjestöä heti ilmoitti, että nyt on aika ottaa seuraava askel – siis myöskin heittää ajatus, että avioliitossa tulee olla kaksi henkilöä, ei kolme tai viisi, yli laidan! Nämä nuoret siis ihan vakavasti ovat sitä mieltä, että jos kolme naista ja kaksi miestä haluavat mennä naimiisiin, ja elää yhdessä kaikki viisi, hankkia lapset ristin rastin jne, silloin tämä pitäisi olla laillista – ja hetken päästä myös kirkossa siunattua – touhua!
Ehkä joku nyt sanoo mielessään Asterixin tapaan ”hulluja nuo ruotsalaiset, mutta tässä maassa kukaan ei ajattelisi tuollaista!”
Sanon vain, että siinä tapauksessa on jo aika herätä!
Jos pikkusen tutkii, mitä on tapahtunut viime vuosikymmenien aikana, huomaa pian että kaikki mikä lännessä tapahtuu ennen pitkää myös ui Pohjanlahden yli!
Että heitän nyt pieni haaste teille, jotka ovat olleet siitä mieltä, että yhdessä asuminen ilman avioliittoa on ihan ok ja hyväksyttävä myös seurakunnissa.
Ja teille, jotka olette sitä mieltä, että aikuiset ihmiset pitäisi saada erota ja mennä uudelleen naimiisiin miten vain, mistä syystä vain, ja kenen kanssa vain, ilman että joku pastori tai pappi puhuisi asiasta mitään.
Ja teille, jotka olette taistelemassa Suomen homoparien puolesta, että täälläkin, aivan kuin Ruotsissa, kirkko rupeaisi siunaamaan sellaista, jota Herra sanoo synniksi.
Nyt kun luultavasti pian täälläkin on kysymys viiden, tai setsemän, tai kymmenen hengen ”avioliitosta”, oletteko pian valmiit hyppäämään pois kärryiltä? Näyttääkö alamäki yhtäkkiä pelottavalta?
Ja kun tämä polyliittojuttu joskus tulevaisuudessa on mennyt läpi, kai joku vielä haluaa naimiisiin hevosensa kanssa. Ja miksi tätä sitten kiellettäisi, kun kaikki muu on kelvannut?
Aina löytyy vielä jokin raja, joka ei vielä ole rikottu…
Mutta kun rajan vetäminen muuttuu niin hirveän vaikeaksi, heti kun se ensimmäinen raja om ylitetty.
Sinä, joka et vastusta yhdessä asuminen, mutta olet kuitenkin sitä mieltä, että on paha asia jos mies jättää vaimonsa ja lapsensa nuoren ja kauniin sihteerinsä takia, miksi sinun mielipiteesi olisi painavampi kuin sen toisen? Olethan jo hyväksynyt synti toisessa muodossa!
Ja sinä, joka puolustat homosuhteet, miksi kukaan kuuntelisi jos olet sitä mieltä, että näitä polyliittoja tulisi kieltää? Olethan jo hyväksynyt liiton, jota Raamattu kieltää! Miksei sitten tämä toinenkin käy?
Missä ja miksi vedät jossain vaiheessa rajan, kun kerran olet jättänyt Luojan rajat taaksesi?
Yhteiskunnassa, jossa säädetään lakeja kansantahdon ja sosiologisen kehityksen perusteella, alamäki joka Room 1 kuvaa tulee aina vain jyrkemmäksi. Kun kerran istuutuu tuohon kelkkaan ja antaa sen luisua alaspäin, vauhti kiihtyy kiihtymistään.
Jarrua ei ole. Ei voi pysähtyä ja sanoa, ”tuossa, tuossa ja tuossa asiassa veisaamme viis Jumalan sanasta, mutta tämän pidemmälle emme halua mennä”.
Ei ole kuin yksi mahdollisuus, jos huomaa että tämä menee jo sellaiseen missä ei enää halua olla mukana, ja se on kääntymisen ja parannuksen mahdollisuus.
Siis kääntyä Herran puoleen ja sanoa: ”Sinä, Herra, olit oikeassa alusta asti!”
Ensimmäinen raja oli tavallaan myös viimeinen.
Se oli tuo ensimmäinen raja, joka olisi pitänyt jäädä rikkomatta.
Raja missä ihminen alkoi kuvitella. että hän tietää ja ymmärtää enemmän ja paremmin kuin Jumala.
Sen rajan jälkeen ei oikeastaan enää ole rajoja – ”kehitys” vain.
Samanlainen ”kehitys” siis, joka voit nähdä lihakeittokattilassa, joka on saanut olla huoneenlämmössä pari viikkoa…