Sielunrauha on helppo saada, mutta vaikea säilyttää.
Kun ihminen saa syntinsä anteeksi ja saa tulla Taivaan Isän tykö ja tulla Hänen lapsekseen, silloin hän saa myös rauhan Jumalan kanssa, rauha sielullensa.
Se tulee lahjana, tulee armosta, tulee lepona, ja olemmehan kutsutut lepoon!
Mutta sielunrauha on hengellinen aarre, ja missä on aarre, sinne varkaat kokoontuvat.
Ja niinpä tämän juuri saatun sielunrauhan säilyttäminen saattaa olla vaikeampi kuin kristitty osaa aavistaa!
Daavidilla oli ilmeisesti ollut vaikeuksia tämän asian kanssa.
Kun lukee psalmi 131 sen kyllä huomaa.
Psalmin kirjoittaessa hän on jälleen löytänyt rauhansa, mutta on helppo aavista että rauha välillä on ollut kateessa! Muuten hänen ei olisi tarvinnut tyynnyttää sielunsa!
Mielenkiintoisa on myös nähdä mikä oli hänen kompastuskivensä, miksi hän tilapäisesti menetti sielunrauhansa!
”En tavoittele asioita jotka ovat minulle ylen suuret ja käsittämättömät.”
Oli siis ilmeisesti tehnyt juuri tätä, silloin kuin hänessä syntyi rauhanpuute ja tyynnyttämisen tarve!
Juuri tätä me jatkuvasti teemme, ainakin useammat meistä!
Haluaisimme ymmärtää!
”Miksi tämä nyt kävi näin, miksi jumalattomat menestyvät ja vielä joskus uskovaisten kustannuksella, kuinka Herra voi antaa tämä maailma olla tämän näköinen, miksen saa rukousvastausta vaikka olen rukoillut niin monta vuotta” – käsittämättömiä riittää!
Ja niin meistä tuntuu, että jos vain ymmärtäisin, jos voisin selittää itselleni ja muillekin miten Jumalan suunnitelmat ja ajatukset toimivat, silloin voisin kai myöskin hyväksyä niitä…
Ja niin me yritämme löytää selkeita vastauksia, vastauksia jotka olisivat meidän ymmärrettävissä, ja me luemme kirjoja, ja kuuntelemme saarnoja, sillä jossain mielessämme piilee sellainen harhaluulo että kyllä kaikki vastaukset jossain ovat, niidenhän täytyy jossain olla, ja jos vain etsin ja mietin tarpeeksi kauan…
Siitä lähtien kun ensimmäiset ihmiset söivät tuosta väärästä puusta Eedenin puutarhassa käärme on vienyt Aatamin lasten sielunrauha tällä samalla vanhalla konstilla.
Meidän tulisi nähdä ja ymmärtää mikä me oikein olemme tekemässä, silloin kun etsimällä etsimme ja vaatimalla vaatimme vastauksia kaikkiin meidän kysymyksiimme!
Jos minä haluan tietää ja ymmärtää kaiken, silloin haluan itse asiassa tulla Jumalan kaltaiseksi!
Ja tämä on ehkä vanhin, ja syvin, ja pahin paha mikä meissä on.
David pääsi tämän kiusauksen läpi.
Hän näki ja hyväksyi että on asioita joille ei nyt tässä elämässä anneta vastauksia.
Ja hän päätti luottaa Jumalaan.
Luottaa vaikkei aina ymmärtänyt.
Luottaa siihen, että Jumala tavalla tai toisella piti hänestä huolen, että Jumala aina ja kaikessa rakasti häntä, että Jumala ei koskaan tulisi hylkäämään tai jättäämään häntä, vaikka päältäpäin näyttäisi kuinka pahalta.
Että sielunrauha säilyisi meidän on siis vieroitettava sielumme.
Melkoinen haaste, tiedän kyllä, mutta ei kuitenkaan mikään mahdottomuus!
Voi olla avuksi muistaa mikä psalmi 73 sanoo: ”Ketä muuta minulla olisi taivaassa! Ja kun sinä olet minun kanssani, en minä mistään maan päällä huoli!”
Yleensä meidän ylen vaikeat ja käsittämättömät asiat ja niihin liittyvät kysymykset liittyvät maallisiin asioihin. Jos kysymyksemme saa meidät liian paljon pitämään kiinni maanpäällisistä oikeuksista ja vaatimuksista, tai pettymyksistä, silloin unohdamme pian että meillä on Jeesus!
Pelto tulee tärkeämmäksi kuin aarre.
En minä halua tulla Jumalan kaltaiseksi!
Minulla on Herra ja Jumala, ja se riittää!
Ikuisuus on edessä, ehdin kyllä saada vastauksia kaikkiin kysymyksiin – vaikka epäilen että ne ei enää silloin taivaan valossa näytäkään kovinkaan tärkeäiltä…