Sellaisista sanoista, siis suloisista, kerrotaan Roomalaiskirjeen viimeisessä luvussa. ”Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet.”
Tämä teksti tuli mieleeni viime lauantaina kun raamattutunnin jälkeen istuimme juomassa kahvia ja keskustelemassa. ”Emme ole tottuneet siihen että vierailevat saarnamiehet puhuvat noin suoraan asioista” veli Herrassa sanoi. ”Useimmat käyttävät vain suloisia sanoja kun tulevat vierailemaan seurakunnassa!”
Luultavasti hänkin ajatteli tätä Roomalaiskirjeen tekstiä…
Tunnustan nyt heti, että tällainen kiusaus on olemassa, ja että minä joudun taistelemaan sitä vastaan siinä missä muutkin. Julistajat tarvitsevat rahaa vuokranmaksuun, ruokaan ja kaikkiin muihin asiohin joita tarvitaan nykyisessä yhteiskunnassa, aivan niin kuin kaikki muutkin ihmiset, ja jos seurakunta antaa potkut tai jos kutsuja ei tule, ei sitten rahaakaan. Ja sen takia voi käydä niin että saarnamies, joko harkiten tai alitajuisesti, rajoittaa puheensa niin, että puhuu vain sellaista, jota voi olettaa olevan kuulijoiden mieleen.
Siis puhuu vain suloisia sanoja, ja jättää suolapalat väliin. Ajatellen sitä omaa vatsaa, ja mitä siihen huomenna pantaisi…
Minulla on kuitenkin sellainen käsitys, että me pettämme itseämme, sekä saarnamies että seurakunta, jos me vaadimme ja tarjoamme vain hengellistä ”jälkiruokaa”.
Minulla on myös sellainen käsitys, että Jumalan kansa, ainakin monissa paikoissa ja seurakunnissa, joskaan ei kaikissa, kaipaavat ja haluavat kunnon ”ruisleipää” saarnatuolista, tai mistä vaan paikasta mistä saarna tulee.
Meidän ei pitäisi aliarvioida kuullijoitamme, me saarnaajat, ja odottaa että he eivät muka haluaisi sitä totuutta joka tekee vapaaksi! Sellainen ennakkoluulo voi käydä kalliiksi sekä itsellemme että Jumalan kansalle!
Armo meitä pelastaa, mutta totuus vapautta meidät ottamaan vastaan Herran tarjoama armo.
Jos emme saa kuulla Sanan totuutta meidän tilastamme, totuutta synnistä ja tuomiosta, kuka sitten ymmärtäisi miksi risti ja veri ovat niin välttämättömät?
Armossa me kasvamme kristittyinä, mutta jos ei totuus saa hajoittaa ne järjen päätelmät maahan, jotka nyt ovat meidän ajatuksissamme rakennetut juuri siihen paikkaan meissä, missä armo tahtoo kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot, silloin tästä hylkäämisestä ei tule mitäään.
Ja silloin armo ei meitä kasvata elämään sellaisella tavalla tässä maailmassa kuin Jumalamme haluaisi – me emme ole vapaita, vapautuneita, tekemään sitä!
Olen montakin kertaa sanonut, ja toivon ja rukoilen että Herra minua auttaisi että voisin pitää siitä kiinni, että mieluummin käyn kerran vain jossain seurakunnassa, ja puhun asiat niin kuin he ovat, kuin minä käyn siellä kymmenen kertaa tarjoamassa suloisia sanoja ja korvasyyhyä.
Mutta jos nyt asiat ovat niin kuin minä luulen, että seurakunnat eivät haluakaan näitä suloisia sanoja, silloin meidän täytyy todeta että meidät taas kerran on vedetty nenästä!
Silloin paholainen on onnistunut valehtelemaan meille, saamaan meidät uskomaan että olisi vaarallista puhua suoraan ja pitää totuudesta kiinni, vaikka sekä saarnamiehet että seurakunnat itse asiassa haluaisivat jättää ne suloiset sanat sikseen!
”Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani, ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi!”