Ihmiskunnan ehkä yleisin illuusio on, että me muka hallitsisimme elämämme.
Me suunnittelemme, haaveilemme, ajattelemme ja sanommekin että silloin ja siellä minä teen sitä tai tuota, ja pieneltä etäisyydeltä ajassa voimme uskoakin tähän, että kyllä näin tulee käymään, kyllä tämä onnistuu.
Mutta silloin kun etäisyyttä ei enää ole, kun ollaan jo taphtumien keskellä, ja tilanne yhtäkkiä riistautuukin käsistä, mitä sitten? Jos meillä on liian kova tarve hallita tilanneta, ja sitten emme pystykään siihen, tämä voi aikaansaada odottamattomia reaktioita! Pelko tai viha, niin kova pelko tai viha että se tuntuu menevän täysin yli, voi olla liian suuren tilanteen hallitsemisen tarpeen seuraus.
Joka tilanne, jota emme voi hallita, tuntuu jollain tavalla uhkaavalta, jos on kova kontrollitarve mukana pelissä.
Tilanteessa, joka meistä tuntuu uhkaavalta, meillä on kolme vaihtoehtoa: hyökkäys, jos reagoimme vihaisesti, pako, jos tilnne saa meidät pelkäämään, tai itsensä hillitseminen tilanteen hallinnan tilalle.
Et voi koskaan hallita kaikki tilanteet, jotka tulevat vastaan.
Jos sinulla on tällainen ajatus, että sinun tulee, sinun täytyy, hallita mikä ympärilläsi tapahtuu, ja tuntuu keskikokoiselta katastroofilta jos kontrollisi pettää, silloin sinun olisi hyvä päästä siitä irti!
Et voi koskaan hallita kaikkea, mikä ympärilläsi tapahtuu.
Aina tulee tilanteita vastaan, joissa ei oikeastaan voi mitään.
Vasta kun sen hyväksyy, voi keskittyä itseänsä hillitseminen ja hallitseminen.
Sen kautta sitten voi sitten kohdata tilanteita joissa ei tiedä, voinko minä tässä mitään vai ei, kohdata niitä ilman lamauttava pelkoa tai tuhoava vihaa.
Jumala ei ole antanut meille mikään ”kaikkien tilanteiden hallitsemisen henki”.
Hän on antanut meillä itsensä-hillitsemisen Henki! (”Raittiuden Henki” voi kääntää myös näin)
Meidän ei nimittäin tarvitse olla jumalia.
Meillä on Jumala!
Me saamme sanoa: ”Jos Herra tahtoo, ja me saamme elää, silloin teemme tämän tai tuon!”
Sillä Hän on Herra. Hän hallitsee!