Viime pyhänä olin ensin lauantaina Kokkolassa, puhumassa Keskipohjanmaan Kansanlähetyksen kesätapahtumassa, ja sitten sunnuntaina Koivulahdella – siellä odotti tosin hieman helpompi tehtävä, sillä siellä kokous oli ruotsinkielinen.

Kokkolassa totesin aluksi, että ”iloksenne olen tänne tullut, sillä minä kyllä ymmärrän että voi olla ilon aihe suomenkielisille kunnella kun meikäläinen yrittää puhua suomea – mutta iloitkaa vain, kyllä minulla on varaa siihen!”

Kunhan vain saan puhua Jeesuksesta, viis siitä vaikka välillä saatan itseni naurunalaiseksi!

Yleensä suomenkieliset ovat hyvin kohteliaita minua kohti, välillä liiankin kohteliaita! Olen monesti pyytänyt, että kertoisivat minulle sellaisista toistuvista kielivirheistä, joita teen, ja jotka olisivat helposti korjattavissa, kunhan vain saisin tietää niistä, mutta vastaukset ovat aina samantyyppisiä: ”Kyllä sinä hyvin puhut”, tai ”kyllä me kaikki ymmärrämme”, jne.

Tai melkein aina – kerran mies nimittäin tuli minun puheelle kokouksen jälkeen, ja sanoi: ”Minä kyllä ymmärrän miten sinusta tuntuu. minä puhun nimittäin aivan yhtä huonoa ruotsia kuin sinä suomea!” Siinä aito israelilainen, jossa ei ollut vilppiä!

Silloin kun vielä olin nuori ja nätti – nyt en ole enää kuin ”ja” -  olin työssä metallialalla, ja kun silloin minulla oli suomenkielisiä työtovereita, sain joka päivä puhua toista kotimaista, mutta kun sitten ryhtyin täysiaikaiseksi saarnaamieheksi 35 vuotta sitten, tämä jokapäivänen kosketus suomenkieleen valitettavasti jäi pois.

Yritän ylläpitää ne vähäiset taidot mikä minulla on lukemalla suomenkielienen raamattu, uuutiset, kirjat, jne. mutta se ei voi korvata sitä harjoitusta, joka saa keskustelemalla.

Viihdyn kuitenkin hyvin esim kansanlähetyksen väen seurassa, tämän kielikysymyksen huolimatta. Minun näkemyksieni uskonelämästä, kristinopista, ja myös Suomen kristillisyyden tilanteesta on hyvin samanlainen kuin heidänkin, ja minut on aina otettu vastaan veljellisellä rakkaudella heidän piirissään, niin kuin myös muissakin suomenkielisissä tilaisuuksissa, missä olen ollut mukana.

Viimeisestä edesottamuksestani ennen kesälomaa jäi siis hyvä maku, ja hyvä on, kun sillä tavalla voi aloittaa levon viikot!

Se puhuu kauniisti uskonnon vapaudesta, mutta ei siedä elävää uskoa.

Se kieltää murhamisen, mutta tappaa viattomia lapsia kymmenin tuhansin.

Se puhuu lasten oikeuksista, mutta on valmis jättämään lapset ilman äitiä tai isää.

Se kieltää varastamisen, mutta säätää lait, joilla omaisuus riistetään.

Se puhuu armosta, mutta tarkoittaa Jumalan sanan vesittämistä.

Se panee ihmisopit Jumalan sanan sijaan, voidaksemme elää riettaasti himojemme mukaan.

Toivoa on, mutta tarvitsemme herättäjän, joka julistaa Jumalan arvovallalla, että tällä menolla olemme matkalla helvettiin!”

Esko Tienhaara

Mikä oli  sinun mielestäsi pahin näistä asioista?

Oma mielestäni ensimmäinen lause oli pahin.

”Koska olemme liitossa sen kanssa”

Näin coronaaikana olen harvoin käynyt julistamassa, ja vielä harvemmin suomenkielellä, ja pelkän pahoin että kielitaidot ovat päässeet ruostumaan pahan kerran.

Tuntuu siis nyt tarpeellisesta pienellä aivojumpalla , siis kirjoittamalla suomenkielinen teksti täällä nettisivullani, saada uinuvat kielentaidot hereille ennen lähtöä Vähäkyröön -  no, olen ennenkin käynyt siellä, että kansa kyllä osaa varautua siihen, mikä on odotettavissa suomenkielen uusiajattelun kieliopin alueella…

Sitten tietenkin tuo saarnamiehen ikuinen kysymys nousee esille, tänään kuin aina:  ”Mitä minun pitää julistaman?”

Raamattu on täynnä tekstejä, olen saarnannut lähes kahdeksantuhatta kertaa, mutta yhtä avuton olen vielä tänä päivänä kuin olin ensimmäinen kerta. Mistä minä voisin tiedä mitä nämä ihmiset, jotka tänään kokoontuvat tuossa Vähäkyrön rukoushuoneessa, tarvitsevat kuulla? Kun en nyt, saarnan valmistellessa, edes tiedä ketkä siellä ovat??

”Ääni sanoo: Julista!” (Jes 40:6)

Ja julistaa minun täytyy, ”voi minua ellen julista evankeliumia”, Paavali sanoo.

Kun lukee sitä Jesajan tekstiä, huomaa että Jumalan vastaus julistajan kysymykseen tuli heti paikalla:

Julista että Herra tulee, ja hän tulee voimallisena!

Julista että hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä!

Julista että hän kaitsee laumaansa niinkuin paimen!

Julista että kaikki kansakunnat hänen edessään ovat niinkuin ei mitään!

Herrasta hänen siis piti puhua, Herran suuruudesta, Herran voimasta, Jumalan rakkaudesta laumaansa kohti, Kristuksen tulemuksesta.

Joskus minusta tuntuu, että me kristityt nykyään puhumme aivan liian paljon itsestämme ja toisistamme, meidän työstämme, tarpeistamme ja tunteistamme, meidän ongelmistamme ja saavutuksistamme, jne.

Ja niin tapahtuu juuri se, mistä Herra Jeesus varoittaa, kun hän puhuu sellaisista opettajista, jotka sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja, ja panevat ne ihmisten hartioille. Emmehän vapaudu siitä, että puhumme itsestämme ja toisistamme! Raskautetuiksi me vain tuelemme!

Emme tietenkään tarkoita mitään sellaista, mutta jos meidän saarnamme saa  ihmisten huomio kiinnittymään enemmän kaikkeen sellaiseen, jota meiltä puuttuu, jota meidän ilmeisesti pitäisi olla ja tehdä, että kelpaisimme ihmisinä ja kristittyinä, kuin se saa heidät kääntymäänKristuksen puoleen, ja siellä nähdä, että ei me ihmiset muuta olekaan kuin ruohoa, joka tänään kasvaa ja huomenna kuivuu, ja sen takia me ennen kaikkea tarvitsemme Herran Sana ja Herran elämä , Herran valtakunta ja Herran vanhurskaus, silloin lopputulos on että sekä kuulijat että me itse joudumme taas orjuuden ikeen alle!

”Mitä minun pitää julistaman?”

Siihen kysymykseen voidaan nyt, uudessa liitossa,  vastata yhdellä sanalla, yhdellä nimellä: Kristus.

Hänessä on kaikki, mistä Jes 40 puhuu!

Ei ole taivaan alla muuta nimeä meille annettu, jossa me voimme pelastua. Sitä nimeä meidän tulee julista!

Herra auttakoon minua tänään 13.00, että pystyn tuomaan ilosanomaa esille oikeilla sanoilla ja oikealla tavalla! Tämä on sitten se toinen ongelma – vaikka tiedän mitä pitää julistaa, en tiedä miten minä sen teen, että se menisi perille.

Avuton minä olen, kelvoton palvelija, jolle Herra  pitää antaa ajatukset ja sanat, tekemiset ja tahtomiset, ja jolle jokainen yksityiskohta täytyy selittää, ja monta kertaa, ennen kuin saan mitään tehtyä. Siis opetuslapsi!

Tämä on luultavasti se kaikesta tärkein jokaisessa palvelustehtävässä Jumalan valtakunnassa: että nöyrtyy hyväksymään ja tunnustamaan tuota omaa avuttomuuteensa tehtävän edessä, eikä se ole mikään helppo oppitunti.

Se ”vanha Aatu” meissä niin haluaisi olla hyvä, taitava, ja kiitettävän tehokas palvelija, joka osaa, tietää, ja saa aikaan.

Sen takia, luultavasti,  me niin mielellämme puhu itsestämme jas toisistamme, ja kaikesta siitä mitä me teemme – tai pitäisi tehdä.

Mutta evankeliumi, Herralle kiitos, ei puhu meistä, se puhuu Kristuksesta!

Hän on ilosanoma, eikä kukaan muu!

”Ei sellaista tarvita, jos vain saamme hengellinen puoli toimimaan, muuta ei tarvita” vastasi pastori.

Kansanvälisessä helluntailiikkeessä – ja myöskin muissakin hengellisissä liikkeissä – on ollut teoria olemassa, joka sanoo että jos ihminen pelastuu, ottaa vesikasteen, saa Pyhän Hengen kasteen ja liittyy seurakuntaan, hänellä ei sen jälkeen pitäisi olla ongelmia.

Luulisi, että tässä vaiheessa todellisuus jo olisi ehtinyt korjata tätä väärinkäsitystä, mutta kun minulle kerrottiin yllämainitusta sananvaihdosta,  minun oli pakko todeta että ilmeisesti ei.

Englanniksi sanotaan ”old habits die hard”, ja sama voisi myös sanoa huonosta teologiasta – vanhat tavat ja huono teologia kuolevat hitaasti…

Ne ihmiset, jotka puolustavat tätä oppia, väittävät että sellainen käsite kuin sielunhoitoa ei löydy Raamatusta.

Ja totta on, että sana ”sielunhoito” ei sieltä löydy, mutta sen,  mikä sana sieluhoito tarkoittaa, löytyy kylläkin!

”Sielunhoito” tarkoittaa nimittäin, että kaksi ihmistä yhdessä keskustelemalla ja rukoilemalla etsivät terveen opin kautta tie kasvavaan vapauteen ja kypsyyteen apuaa ja johdatusta etsivälle ihmiselle.

Juuri tätä Paavali kertoo että hän on tehnyt yötä päivää vuosikausia Efesoksessa!

Juuri tätä Jeesus tekee, kun Nikodemos tulee hänen luoksensa, ja myöskin kun hän keskustelee samarialaisen naisen kanssa Sykarissa!

Menetämme niin helposti kokonaiskuvan siitä, mikä ihminen on: henki, sielu ja ruumis, ja siitä että Jeesus kuoli koko ihmisen puolesta, myöskin sielun ja ruumiin! Sen takia Jeesus nousi ylös ruumillisesti, että mekin ylösnousemuksen päivänä saisimme nousta! Sen takia Sana sanoo että seurakunnan paimenet valvovat meidän sielujamme, eikä vain joku henkinen kolmasosa ihmisestä!

Kun kerran näin on asia, silloin  ei kelpaa sanoa, että viis sielunhoidosta, keskitymme nyt vain ihmisen hengelliseen osaan, niin kaikki järjestyy!

Eikä kelpaa kuvitella, että kaikki ongelmat voidaan ratkaista panemalla kädet toisen ihmisen päälle ja rukoilla hetken!

Meidän tulee varoa tätä kiusausta erityisesti juuri nyt, tässä kultuurissa ja yhteiskunnassa missä olemme ja elämme, sillä me elämme sellaista aikaa, kun kaikki pitäisi muka tapahtua niin nopeasti.

Kuvittelemme että jokin pilleri tai rokote tai muu konsti kyllä pitäisi löytyä, että pääsisimme nopeasti ja helposti ongelmista eroon, sekä tavallisessa elämässä että uskonelämässä!

Esirukouksesta voi tulla tällainen pilleri ja konsti, siitä voimme etsiä tuo kaivattu oikotie, hengellistetään kaikki, ja sitten keskitymme siihen, että saataisi ”hengellinen puoli” toimimaan…

Mutta Raamattu näyttää meille toinenlainen tie, tie missä järjen päätelmät pitää hajota maahan, missä kipeät asiat pitää tuoda valoon ennen kuin niistä voi päästä eroon, tie missä kannamme toisten taakkoja, tie missä ahkeroimme yhdessä, veljeä auttaen, ”pelolla ja vavistuksella, että pelastuisimme”!

Sitä tietä, missä luulemme kaiken järjestyvän rukoilemalla lyhyesti veljen puolesta, ja sitten unohdamme koko jutun, tai jos kuvittelemme, että riittää jos heittää joku mielestämme sopiva raamatunpaikka kärsivälle ihmiselle, ja sen jälkeen pesemme kädet koko jutusta, ja ajattelemme että nyt olemme täyttäneet kaikki vanhurskaus, sitä tietä voi hyvinkin kulkea ilman rakkautta!

Jos valitsemme tällainen oikotie, meidän emme tarvitse antaa hengemme ystävämme edestä – tarkoitan siis, että silloin emme tarvitse antaa voimamme, aikamme, rahamme, rakkautemme, emme yksinkertaisesti tarvitse kärsiä kenenkään kanssa sillä tiellä!

Mutta se ei ole Mestarin tie.

Se on vain umpikuja, joka näyttää oikotieltä…

Muun muassa hän ehdotti robottien käyttöä monissa sellaisessa ammateissa, jotka ilmeisesti eivät enää kelpaa suomalaisille huonon palkan tai muiden syiden takia.

Raamatunpaikka tuli heti mieleen – sellainen karu ja käytännöllinen paikka, josta en tietääkseni koskaan ole kuullut saarnaa.

On valitettavasti olemassa aika monta sellaista raamatun sanaa, joita me saarnamiehet ilmeisesti parhaamme mukaan yritämme välttää…

Tämä oli siis päivän sana: ”Sillä jo silloin, kun olimme teidän tykönänne, me sääsimme teille, että kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä!

Muistan kun olin käynyt kolmatta luokkaa kansankoulussa, ja polkupyöräni alkoi kesällä tuntua pieneltä.

Ilmoitin iskälle, että nyt minun pitäisi saada uuden, isomman, ja isäukko tyynesti vastasi, että uusi pyöräsi on tuolla metsässä, siitä vain kun menet hakemaan sen sieltä!

Keräämällä ja myymällä marjoja, ensi sijassa puolukkaa, haave uudesta polkupyörästä sitten toteutui – isä tosin sitten auttoi, kun puolet tarvittavasta rahasta ponnistuksieni huolimatta jäi puuttumaan.

Työnteko oli siis kodissani itsestään selvä osa elämästä.

Kesälomalla suuri osa ajasta meni kalastukseen, ei siis mihinkään huvikalastukseen, saalis joko syötiin tai myytiin.

Sitten tietenkin myös heinätyö, josta en erityisemmin pitänyt, piti hoitaa pois päivänjärjestyksestä kun sen aika tuli.  Siihen aikaan tiesimme, mistä heinäkuu on saanut nimensä!

Ja aina kun ei ollut muuta, tärkeämpää, tekemistä, niin sitten oli mentävä metsään marjoja keräämään myyntiin.

Viisitoistavuotiaana kun pääsin koulusta rupesin metsätöihin, moottorisahalla joka painoi kymmenen kiloa.

Setsemäntoistavuotiaana lähdin pois kotoa ja menin ensin ammattikurssiin, sitten telakkatöihin.

Enkä minä koskaan, en missään vaiheessa, jäänyt miettimään, että onko tämä nyt kivaa, onko tämä nyt hauskaa, onko tämä nyt miellyttävää, voinko minä nyt tässä kehittää edellytyksiäni mahdollisimman tehokkaalla tavalla.

Kysymys oli pelkästään siitä, että työpaikka pitää olla, että siitä saa rahaa sen verran että pystyn elättämään itseni!

Hauskat ja miellyttävät asiat tehtiin sitten vapaa-ajalla.

Työtön olen ollut yhteensä kolme viikkoa elämässäni. Olin valmis ryhtyä mihin lailliseen työhön tahansa mieluummin kuin olla työtön.

Näin minut oli kasvatettu, ja olen siitä kiitollinen!.

Joskus, kun kuulen nykyajan kommentteja töistä ja työpaikoista, minun on vaikea ymmärtää miten ajattelu on voinut muuttua näin paljon näin lyhyessä ajassa.

”En minä ikinä lähtisin tuollaista työtä tekemään”

”Tuo on niin tylsää, tai niin likaista, että en nyt minä viitsisi sellaista tehdä”

”En minä nyt tuollaisella palkalla, silloin voin yhtä hyvin olla työtön”

”Joku muu saa kyllä lähteä vanhustenkotiin vaihtamaan vaippoja, minä en”

”En minä nyt ruumillista työtä ikinä tekisin!”

Ja niin edelleen.

Nykyään ilmeisesti ei riitä, että saa palkan, millä sitten voi ostaa ruoka ja vatteet ja maksaa vuokransa.

Ja minä en yksinkertaisesti ymmärrä miksei!

Ihminen elää nyt kerta kaikkiaan tässä maailmassa sillä ehdolla, että ”otsassa hiessä hän pitää leipänsä syödä”!

Tämä ei kuulosta siltä, että aina ja kaikkialla olisi kovinkaan hauskaa ja miellyttävää olla työssä, eihän?

Tämä, että työnteko ei kelpa joillekuille ihmisille, ei nyt sinänsä ole mitään uutta.

Siitä raamatunpaikasta, jota mainitsin, käy ilmi että jo kaksituhatta vuotta sitten oli olemassa sellaisia ihmisiä, jotka pitivät itsensä niin hienoina, lahjakkaina, tai muuten vain erikoisina, että eivät hyväksyneet mikä työtä tahansa. Mieluummin antoivat toiset elättää itsensä.

Apostoli tyrmää kaikki nämä mielenkuvitukset elämästä, joka olisi aina vain mukava ja helppoa, yksinkertaisesti sanomalla, että jos jollekulle työnteko ei maistu, ei sitten syöminenkään.

(Huomatkaamme nyt kuitenkin samalla, että sanassa myös sanotaan, että meidän on pidettävä huolen heistä, jotka sairauden tai iästymisen takia eivät enää pysty työntekoon, ja että nykyisessä yhteiskunnassa on paljonkin sellaisia, jotka epätoivoisesti etsivät työtä, mutta eivät ole löytäneet. Raamattu ei sano, että sellaisia ei saisi syödä! Mainitussa tekstissä apostoli puhuu sellaisista ihmisistä, jotka hyvin pystyisivät työhön, tai saisivat työtä jos haluaisivat, mutta eivät syystä tai toisesta vain viitsi mitään tehdä)

Nämä ajatukset eivät nyt ole minulle mitenkään uusia.

Ne tulevat mieleen joka kerta kun kuulen tai luen, että jotkut työt eivät enää kelpaa nuorille suomalaisille – yleensä ei nyt sanota, että eivät kelpaa, sanotaan hienosti etteivät kiinnosta…

Mikä niin ”ei kiinnosta”?

Jos jollakin sektorilla on työpaikkoja avoinna, niin kouluttakaa ihmeessä nuoreja työttömiä päteviksi tekemään niitä hommia, ja jos ei tämä heille kelpaa, niin Paavalin ohjeet voimaan!

Uusi polkupyöräni oli metsässä. Sen piti sieltä hakea, jos minä yleensä halusin sen saada.

Niin on sen jälkeen kaikki muukin ollut, on ollut lähdettävä työhön hakemaan vuokra- ja ruokarahat, ja myöhemmin myös rahaa velkojen maksamiseen ja perheen elättämiseen.

Ja tämä on se järjestys, joka Herra määräsi ihmiskunnalle syntiinlankemuksen jälkeen.

Ehkä me ihmiset juuri sen takia, että tämä on Jumalan säätämä järjestys, kapinoimme sitä vastaan.

Koko nykyinen ajattelu työstä, mikä se on, ja miksi me sen teemme – tai pitäisi tehdä – on luisunut ojalle pahan kerran, ja niin kuin aina, kun nousemme Herran tahtoa vastaan, hedelmä on sen mukainen….

Siunausta Ingmar!
Sain tällaisen tekstiviestin, siinä kysyttiin minulta vastausta, mutta en osannut antaa vastausta. Sen tähden sälytän tämän sinun vastattavaksi: Tässä viesti!

Mitä se on, kun Jeesus sanoo: ”tulkaa minun tyköni te, työtä tekeväiset ja raskautetut niin minä annan teille levon” Ja kuitenkaan minä en saa lepoa, vain vähän , muutaman tipan ”leilin pohjalta”. Ja kun mehän ollaan otetut irti ja kutsutut maailmasta. Onko se niin, että mies raataa viikot iltaa, yötä, päivää, töitä ja saa vain vähän ”leilin” pohjalta lepoa, kun käy Jeesuksen eteen?

Vai olisiko sillä syvempi, yksinkertaisempi merkitys. Odotan Herraa! Siunauksin Aimo.

Luulisin, että meidän tulee muistaa minkälaisessa yhteiskunnassa Jeesus lausui nämä sanat. Israel oli Jeesuksen aikana miehitetty maa, eikä roomalaiset olivat mikään lempeä kansa.

Myöskin täytyy ottaa huomioon, että koko sen ajan maailmassa orjuus oli keskeinen osa systeemiä, ja että useimmat, jotka tulivat uskoon silloin seurakunnan ensimmäisenä aikana, olivat joko orjia tai köyhiä työläisiä, siis sellaisia joilla ei ollut minkäänlaista valinnanvaraa – he joutuivat raataamaan työtä seitsemän päivää viikossa, kurjissa oloissa, ilman palkkaa, ja ilman mahdollisuutta vaihtaa työnantaja – paitsi jos heidät myytiin jollekin vielä pahemmalle omistajalle.

Näille ihmisille siis Jeesus sanoo ”minä annan teille levon!”

Hän ei siis voinut tarkoittaa ruumillista lepoa, lyhyempää työnaikaa, tai vapaita pyhiä. Sellaista ei yksinkertaisesti ollut heille mahdollista!

Niin kuin minä ymmärrän asiaa, hän luultavasti ennen kaikkea tarkoitti sen levon, jonka ihminen saa silloin kun saa syntinsä anteeksi, ja saa rauhan Jumalan kanssa. Ei tarvitse enää tehdä uskonnollisia töitä että olisi Jumalalle mieliksi, saa lepää Jeesuksen sovitustyössä.

Ne ihmiset, joille hän puhui, olivat koko elämänsä saaneet kuulla kaikista laista ja perinnäissäännöistä jotka heidän tulisi noudata, kakki uhrit, jotka pitäisi suorittaa, etta Jumala ei vihastuisi. Heille Jeesusken sanat tarkoitti ihmeellinen vapautus.

Me kun emme samalla tavalla kuin he olemme ymmärtäneet minkälainen Jumala on, että Hän on pyhä ja vaatii täydellisyttä, että Hän on kuluttava tuli kaikkea pahuutta vastaan, me emme ymmmärrä miten ihmeellinen lahja tämä on, että Jeesuksen veri tosiaan puhdistaa kaikesta synnistä, ja sen takia me emme koe sitä yliluonnollista iloa, josta ensimmäinen Pietarin kirjeen ensimmäinen luku puhuu.

Ne ihmiset, jotka siinä riemuitsevat, ne olivat orjia ja köyhiä työläisiä! Työn raskaan raatajat tosiaankin! Kuitenkin en ainakaan minä saa sellaista kuvaa, että he olisivat kokeneet, etta vain saivat tippoja leilin pohjasta.

Jos Pyhä Henki saa avata ihmisen silmät näkemään tämän aarteen, silloin voimme myöskin vapautua toisesta taakasta, joka on aivan tarpeeksi raskas kantaa, siis, siitä vihasta ja katkeruudesta jossa sellainen ihminen, joka kokee elämäntilanteensa raskaaksi ja vaikeaksi usein elää.

Kun kokee että on joutunut epäoikeudenmukaisuuksien kohteeksi, kun kokee, että on joutunut mahdottomaan tilanteeseen muiden syntien takia, silloin viha ja katkeruus jo vaanii meitä! Ja jos ne pääsevät meidän ajatuksiime ja tunteisiimme, siloin meillä on tosi raskas taakkaa kannettavana.

Me vapaudumme lepoon kun saamme syntimme anteeksi, ja sen kautta, että me näemme kuina paljon me olemme itse saaneet anteeksi, me voimme myös antaa anteeksi niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet, ja niin vapautua myöskin tästä toisesta taakasta.

Orjat ja työläiset  kaksituhatta vuotta sitten tuskinpa ajatellet mikään kauniita ajatuksia herroistaan, mutta pelastuksen kautta he vapautuivat tästäkin! Ninn mekin voimme vapautua.

Minä ajattelen siis, että jos me koemme että me saamme vain tippoja leilinpohjasta, silloin me tarvitsemme nähdä enemmän ja syvemmin kuinka suuri pealstus me olemme saaneet, ja sitten myös antaa niin kuin olemme saaneet!

Tällaisia ajatuksia tänään!

Ilmestyskirjassa 14:6-7. kirjoitetaan näin: Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille. Ja hän sanoi suurella äänellä: ”Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet.”

Kysymys: Mihin aikaan tämä tapahtuu? Onko tämä seurakunnan ylöstempauksen jälkeen? Vai onko seurakunta epäonnistunut tehtävässään, koska enkelin pitää viedä se loppuun?

Ensin haluaisin kiinnittää huomiotamme evankeliumiin, jota tämä enkeli julistaa.

Tämä ei ole mikään ”Herra rakastaa kaikkia ehdottomalla rakkaudella, että olkaa vain turvallisin mielin, kaikki järjestyy, ja ainakin useammat pääsevät taivaaseen”. Tämä on ankara kehotus pelkäämään Herraa, antamalla Hänelle kunnia ja kumartamalla Häntä!

Täytyy tunnustaa, että sillä evankeliumilla, joka nykyään yleisesti julistetaan, ei ole paljon yhteistä sen evankeliumin kanssa, joka apostolit julistivat. Voimme vain lukea Apostolienteot luvut 2, 10 ja 17, ja katsoa, mikä Paavali ja Pietari julistivat, niin voimme heti todeta, että he puhuvat  hyvin selkeästi kääntymyksestä ja tulevasta tuomiosta, siis siitä miten meidän tulisi suhtautua Pyhään Jumalaan, ja mitä me voimme odottaa että tämä Pyhä Jumala tekisi, silloin kun armon aika loppuu!

Mutta eivät he puhu sen kummemmin mistään ”ehdottomasta rakkaudesta”, eivätkä muutenkaan tarjoa mitään halpaa armoa kuulijoilleen!

Minä olen siis sitä mieltä, että kyllä, enkelin julistus on merkki siitä, että seurakunta on epäonnistunut tehtävässään.

Eikä tämä pitäisi olla meille mikään yllätys! Jeesushan kysyyy, jos Hän yleensä tulee löytämään uskoa maan päältä, kun Hän tulee takaisin! Paavali profetoi, että loppuajassa tapahtuu suuri luopumus, ja jo hänen aikanaan julistettiin vierasta Jeesusta, väärää evankeliumia, ja vierasta henkeä seurakunnissa.

Sana ennustaa myös, että kun loppuaika lähestyy, niin kristityt eivät enää tulee sietämään raitista evankeliumia, vaan haalivat itsellen harhaopettajia korvasyyhynsä.

Ja monta muutakin samanlaista tekstiä löytyy Raamatusta.

Miten voisimme sitten odottaa, että loppuajan seurakunta onnistuisi tehtävässään?

Tämä voi nyt kuulostaa aika pessimistiseltä, mutta kyllä se tämmöiseltä näyttää, jos ei kuuntele kaikkea ja kaikkia muita, vaan uskoo vain siihen mikä Sana sanoo.

Joku voi nyt tietenkin sanoa, että Jeesushan sanoo, että tulee takaisin vasta silloin kun evankeliumi on julistettu kaikille kansoille, ja se on totta! Mutta hän ei sano, että seurakunta yksin tulee viemään työn loppuun, vain että se tulee tapahtumaan.

Ilm 14 sanookin, että tämä työ tullaan viemään loppuun enkeli, eikä ihmiset!

Joku on myös sanonut, että tämä Ilmestyskirjan enkeli, joka taivaalta julistaa, tietenkin on radio- ja televisiolähetykset, ja Internetin välittämät opetukset ja saarnat. Että nyt, uuden ajan tekniikan kautta, seurakunnan lähetystyötä voidaan viimein onnellisesti viedä loppuun!

Mutta ei siinä tarvitse kun  tarkistaa kaikki tämän elektronisen julistuksen sisältö, niin kysymysmerkit alkaavat kasaantua. Onko sen pääsisältö tosiaan kehotus kunnioita ja pelätä Jumalaa, niin että häntä kumarretaan ja totellaan Luojana ja Kuninkaana, sillä Hänen tuomionsa päivä lähestyy? Ja jos ei ole, miten se sitten voisi olla Ilmestyskirjan enkeli?

Tämä ei nyt tietenkin tarkoittaa, että meidän tulisi luopua yrittämisestä viedä lähetystyö loppuun! Herran käsky on annettu, ja sen on noudettavaa! Vaikka Herra sitten loppuvaiheessa lähettääkin enkelinsä viemään työ loppuun, niin kaikki mikä ennen sitä on tehty, jokainen ihminen joka ennen sitä on tullut uskoon, on suuri voitto!

Uskon minä myöskin, että Kristuksen seurakunta Pyhän Hengen voimassa ja johdatuksessa on tehnyt suurimman osan työstä, onhan evankeliumia julistettu jo kaksituhatta vuotta maan päälllä.

Me emme vain, evankeliumin väärentämisen ja loppuajan luopumisen takia, pysty viemään työn loppuun. Sen takia tämä enkeli tulee.

Tämän ensimmäisen enkelin seurassa tulevat myös kaksi muuta enkeliä, ja hekin julistavat Jumalan tuomiota ja vihaa kansoille, 14:8-11. Näiden kolmen enkelin julistuksen jälkeen sato on kypsää, tuomio tulee. 14:14-20. Tämä on ihmiskunnan viimeinen mahdollisuus!

(Täytyy muistaa, että Ilmestyskirja ei ole kronolooginen)

Minä ajattelen siis että tämä tapahtuu hyvin lähellä Herran tulemusta.

Toinen kysymys sitten. Tämä, siis enkelten julistus, tapahtuu ennenkuin seurakuntaa temmataan ylös.

Kaiken, paitsi Jeesuksen toinen tulemus, nimittäin tapahtuu ennen kuin seurakunta temmataan ylös!

Olen tietenkin tietoinen siitä, että yleisesti opetetaan että seurakunta lähtee täältä joko ne seitsemän viimesten vuoden alussa, tai sitten kun 3½ vuota on jäljellä. Tämä on kuitenkin raamatunvastainen opetus.

Raamatussa sanotaan nimittäin hyvin selkeästi täsmälleen milloin ylöstempaus tapahtuu, ja se tapahtuu viimeisenä päivänä, samana päivänä kun Jeesu tulee takaisin.

! Tess 4:15-17 kertoo meille, että meidät temmataan ylös vasta sen jälkeen, kun Kristuksessa kuolleet ovat nousseet kuolleista.

Kun me sen tiedämme, meidän ei tarvitse kuin saada selvä milloin Kristuksessa kuolleet nousevat, niin sitten me tiedämme myös milloin ylöstempaus tapahtuu!

Tämä tieto löytyy Johanneksen evankeliumista, luvusta 6. Siellä Jeesus sanoo peräti neljä kertaa, että hän tulee herättämään heidät, jotka uskovat Häneen, viimeisenä päivänä! Joh 6:39, 40, 44, 54.

Ei siis seitsemän vuotta ennen viimeistä päivää, ei 3½ vuotta ennen viimeistä päivää, vaan juuri viimeisenä päivänä! Ja jos meitä ei temmata ylös ennenkuin Kristuksessa kuolleet ovat nousseet, niin asia on sillä selvä!

Että nämä opit ennenaikaisesta ylöstempauksesta ovat syntyneet ja levinneet, johtunee siitä, että Raamatun tutkimisen perusperiaate ei ole noudatettu, siis, että selkeät kohdat pitää tulkita epäselvät.

Vaan on lähdetty epäselvistä, ja sitten inhimillisen ajattelun avulla ruvettu tulkitsemaan niitä. Lopputulos on sitten, niin kuin voi odottaa, oppi ylöstempauksesta, joka sopii aivan liian hyvin kuulijoiden korvansyyhynsä – kuka ei nyt haluaisi olla turvassa taivaassa silloin kun maan päällä on vaikeata?

En tiedä, tyydyttääkö vastaus, mutta muuta vastausta minulla ei ole annettavana!

”Jumalan rauhaa! Ingmar. Luin tässä taas raamattua alusta ja jälleen hieman ihmettelin, kuten aiemminkin, luomiskertomus. Siinähän Jumala loi maailman kaikkinensa. Mutta ihmetyttää Moos 1:31 jae, Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kuudes päivä. Kysymys kuuluu; Oliko Jumalalla kuudes päivä vapaa??
Koska 2 luvussa jae 1.sanoo: Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa jae 2. sanoo: Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt. Siunausta Aimo.”

Olisi tietenkin inhimillisesti katsoen mukava, jos saisimme heti Raamatun ensimmäisestä luvusta tällainen vahvistus viiden päivän työviikkoon, mutta kun katsoo vähän tarkemmin, tämä ei onnistu.

Jakeet 1-5  kertoo siitä, mikä tapahtui ensimmäisenä päivänä, ja kertomus päättyy näin: ”Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä.”

Jakeet 6-8 kertoo Herran toisen päivän työstä, ja taas päätteeksi sanotaan: ”Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, toinen päivä.”

Tällä tavalla ilmoitetaan sitten jatkossakin jokaisen luomispäivän päätteksi, että ehtoo ja aamu olivat tulleet tällekin päivälle, nyt tämä oli valmista.

Kun sitten jakeissa 24-31 kerrotaan kuinka Jumala loi ihminen ja kaikki kasvit ja eläimet, tämä tapahtuu tietenkin kuudennen päivän aikana, ja sitten päätteeksi taas sanotaan, ”ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kuudentena päivänä.”

Että ehtoo mainitaan ennen aamua johtuu siitä, että Raamatussa vuorokausi alkaa 18.00 illalla.

Toivottavasti vastaus tyydyttää!

Sain eilen netistä oivallisen esimerkin tämän säännön toteuttamisesta. Olli Seppälä-niminen mies on nimittäin tehnyt oman käännöksen joulun evankeliumista, siis käännöksen virastosuomeksi. Tämän käännöksen lukeminen oli minulle ruotsinkielisenä sekä haaste että ilo,  sen ymmärtäminen oli haaste, ja ymmärtämisen saavuttaminen oli ilo!

Olen myöskin aina ollut sitä mieltä, että Raamatun lukijat tulisivat käyttää enemmän kuin vain yksi käännös, uusia asioita voivat nimittäin avautua, kun lukee uuden käännöksen!

Julkaisen siis nyt täälläkin yllämainitun käännöksen, teille  kaikille rakennukseksi ja iloksi näin joulun alla!

1 Kalenterinmukaisesti määrättynä ajankohtana ohjeisti laajoilla valtaoikeuksilla operoiva pääjohtaja Augustus kaikkia kyseisillä alueilla asuvia suorittaman verotukseen liittyvät velvollisuutensa.

2 Kyseisen velvollisuuden asianmukainen toimittaminen oli järjestyksessään ensimmäinen, ja sen aikaikkuna sijoittui Quiriniuksen aluehallintokomennuksen puitteisiin.

3 Kaikki asianomaiset suorittivat rekisteröitymisen siinä toimipisteessä, johon heidät oli hallinnollisin perustein määrätty, pääsääntöisesti kuitenkin siten, että kukin meni oman asuinpiirinsä elinkeino- ja hallintokeskukseen.

4 Näin olleen myös Joosef-niminen mieshenkilö lähti Galileasta, Nasaretin kaupunkimuotoisesta taajamasta ja meni suorittamaan verotukseen liittyvät velvollisuutensa Juudeaan, Daavidin nimeen liittyvään Betlehem-nimiseen asuintaajamaan, sillä hänen syntyperäinen asemansa sitoi hänet edellä mainittuun maantieteelliseen paikkaan.

5 Kyseinen mieshenkilö matkusti yhdessä Maria-nimisen ja raskaudentilaan saatetun kihlakumppanissa kanssa.

6 Heidän oleskellessaan edellä määritellyssä paikassa, oli kyseisen kihlakumppanin raskaudentila edennyt niin pitkälle, että synnytys käynnistyi.

7 Tämä synnytti vastoin terveysdirektiivin määräyksiä eläinten pitämiseen tarkoitetussa erillistilassa, koska olosuhteiden ja sattumien, kenties myös asenteellisten syiden vuoksi heille ei voitu osoittaa asianmukaista majoitustilaa. Syntynyt lapsi oli sukupuoleltaan poika.

8 Kyseisen taajaman ulkopuolella oli yöaikaan joukko tuotantoeläinten ulkotiloissa tapahtuvaan hoitamiseen erikoistuneita henkilöitä vartioimassa haltuunsa uskottua laumaa.

9 Ilman ennakkovaroitusta he kohtasivat määritelmällisesti merkittävän taivaallisen henkiolennon, ja merkittävän tuonpuoleisuuden keskuskäsitteen synnyttämä voimakkuudeltaan poikkeuksellinen valoilmiö levittäytyi heidän ympärilleen.

10 Mutta edellä mainittu määritelmällisesti taivaallinen henkiolento ilmaisi itsensä ja toi julki asiansa sanoen: Ei ole rationaalista tai emotionaalista syytä tuntea pelkoa. Minä julkituon teidän keskuuteenne sanoman, jonka keskeinen viesti on ilo, mikä on tulkittavissa poikkeuksellisen myönteiseksi sanomaksi kansalaisille laajemminkin.

11 Tällä kellonlyömällä teille on Daavidin kaupunkimuotoisessa asuintaajamassa synnytetty erään henkilön toimesta Vapahtaja. Häntä kutsutaan Kristukseksi, toisin sanoen arvonimeltään Herraksi.

12 Te havaitsette edellä todetun tästä tuntomerkistä: kyseinen vastasyntynyt lapsi on kääritty asianmukaisesti synnytyksen jälkeiseen kangasasuun.

13 Tuotuaan tämän julki kyseisen määritelmällisesti taivaallisen henkiolennon seuraan ilmaantui useita samankaltaisia olentoja suuren sotajoukon tavoin. Tämä mainittu ryhmä alkoi ylistää tuonpuoleisen korkeinta ilmenemismuotoa seuraavin sanoin:

14 Osoittakaamme yhteisesti kunniaa korkeimmalle olennolle, ja samaan aikaan vallitkoon rauha ihmiskunnan edustajien keskuudessa, joita kohtaan hänen asennoitumisensa on kiteytettävissä käsitteeseen rakkaus.

15 Kun määritelmällisesti taivaalliset henkiolennot olivat menneet takaisin niin kutsuttuun tuonpuoleisuuden avaruudelliseen tilaan, sanoivat tuotantoeläinten ulkohoitajat tosilleen: On perusteltua käydä Betlehemin taajamassa. Siellä syntynee laajempi kuva äsken koetuista tapahtumista, jotka korkea tuonpuoleisen ilmentymä meille eri tavoin julkitoi.

16 Kyseiset henkilöt siirtyivät edellä määriteltyyn paikkaan, ja löysivät aiemmin mainitut Maria- ja Joosef -nimiset henkilöt sekä puheenaolevan vastasyntyneen, joka oli sijoitettu makuuasentoon eläinten ruokintaan tarkoitetussa puurakenteisessa telineessä.

17 Tämän havaitessaan kyseiset henkilöt kertoivat tietoonsa tulleita seikkoja läsnä olevasta lapsesta.

18 Kaikki, jotka kuulivat tuotantoeläinten hoitajien välittämän informaation, olivat luottavaisia ja epävarmoja samalla kertaa.

19 Mutta aiemmin mainittu synnytyksen suorittanut naishenkilö tallensi saamansa informaation ja analysoi sitä syvällisesti.

20 Tuotantoeläinten hoitohenkilökunta palasi takaisin toimipaikalleen, mutta he kokivat tarvetta ylistää korkeinta tuonpuoleisuuden edustajaa siitä mitä he olivat saaneet nähdäkseen ja kuullakseen. Kaikki vaikutti olevan yhteneväistä heidän tietoonsa saatetun kanssa.

Käännös Luuk. 2: 1-20 : Olli Seppälä

Olen joskus muistanut nuo sanat, jotka tavallaan olivat melkein profeetalliset – tämä tuli sanottua joskus 80-luvulla, eikä kansa silloin vielä ollut ottanut järkensä käteen, tai, tarkemmin sanottua, älynsä käteen.

Tiedän tietenkin että minut, kun väitän että nykyinen älypuhelinkulttuuri ei ole terve, eikä varmaankaan tuo terveyttä sen harrastajille, luultavasti haukutaan vanhanaikaiseksi ja vaikka kivikauden jäännökseksi, mutta minut on jo niin moneksi haukuttu, että viis siitä.

Olen kuitenkin huomannut että kriittisten ja huolestuneiden joukko on kasvamassa – vaikka tietenkin ne, jotka ovat jo antaneet älynsä valua päänuppista käteen, eivät tietenkään ole valmiit noin vain luopumaan lempilelustaan. Vastalauseita riittää, niinkuin myös epätoivoisia yrityksiä selittää, ettei se nyt ole kännykköiden vika, vaikka sekä aikuiset että lapset saavat kaikenlaisia oireita…

Löysin YLE:n sivuilta tänään loistavan kirjoituksen aiheesta, ja vielä nuoren ihmisen kirjoittama.

Näin Sari Helin kirjoitta YLE-kolumnissaan:

”Se oli kuin herätysjuhla. Yhdessä yössä jokaisen kädessä oli puoliksi puraistulla hedelmällä koristettu älypuhelin. Me kirmasimme älypuhelinansaan ja samaan kuoppaan kaadoimme myös surutta kaikki valokuvamme ja elämämme muut käänteet puolituttujen tykättäviksi. Pilvipalvelut olivat pilveä tavalliselle kansalle, niin ihanaa älypuhelinjuhlaa, ettei paremmasta väliä.

Älypuhelinten näprääminen alkoi ylittää kaiken muun sosiaalisen toiminnan. Me näpräsimme värkkejämme häissä ja hautajaisissa ja aloimme jakaa tunteitamme älypuhelimen kautta synnytyksen tai kuoleman hetkistä. Jos menimme kylään, seurustelu loppui aina juuri siihen kohtaan, jossa älylaite kilkatti. Hei, joku näköjään tykkää mun naamasta, kun otin siitä kuvan vain vähän poskia lommottaen!

Samalla kun älymme siirtyi käteen, tulimme kipeiksi. Sormet ja ranteet alkoivat kipeytyä liiasta älyn käyttämisestä ja niskat alkoivat mennä virheasentoon monen tunnin kestävistä luonnottomista asennoista, joissa pää kenotti alas kohti käsiälyä. Tekstariniskaoireista kärsivät nyt jo yhä nuoremmat, jopa pienet lapset. Koska älypuhelin on meille aamun ensimmäinen ja illan viimeinen kontakti, sen kelmeä valo tekee meistä myös huonosti nukkuvia.

Lapset saavat kärsiä älypuhelimista monella muullakin tavalla. Lapsista on tullut entistä levottomampia ja arvioiden mukaan tämä johtuu myös siitä, etteivät he saa tarpeeksi kontaktia vanhemmiltaan. Vanhemman huomion riistää älylaite tai ainakin televisio sen sijaan, että vanhemmat kuuntelisivat, mitä lapsella on asiaa. Kun meidän vanhempien äly on vajonnut aivoista tiehensä, lapset korjaavat sadon. Joudun itse muistuttamaan ruokapöydässä ensin itseäni siitä, etten vastaa puhelimen kilkatuksiin yhteisen ruokahetken aikana ja vasta sen jälkeen muistutan samasta asiasta lapsiani.

Ja koska kyseessä on siunattu älypuhelin, me annamme sille kaiken anteeksi. Älypuhelimet ovat keskimäärin huonoa laatua, ne menevät todella nopeasti rikki, niiden korjaaminen on kallista ja työlästä, mutta siitä viis. Ainoa, joka tässä pelissä on ollut oikeasti älykäs, on älylaitteen valmistaja, joka on keksinyt tavan pakkositoa keinoälyä hamuava kansa samaan puhelinmerkkiin.

Älypuhelimen älyä heikentävä vaikutus ei ole vitsi. Ihmisellä on taipumus saada ideoita silloin, kun hän on joutilas ja kyllästynyt. Älypuhelinihminen ei ole koskaan jouten, koska hän on puhelimella kakallakin.

Älypuhelinaika on myös rauhattomuuden aikaa. Kun me elämme elämäämme käsiälyn kautta, me emme ole tässä hetkessä vaan kaikissa mahdollisissa ulottuvuuksissa yhtä aikaa. Me haluamme tulla nähdyiksi muille älylaitteidemme kautta ja pelkäämme, että jonain päivänä kukaan ei näekään meitä. Samalla käsiälymme hoitaa myös muistimme tehtävää: se herättää, se muistuttaa palaverista, se paimentaa rahat, kirjaa sisään lennoille ja ohjaa perille. On mielenkiintoista nähdä, millainen vanhuus odottaa meitä älypuhelinaikuisia, joiden ei tarvitse muistaa edes omaa puhelinnumeroaan.”

Näin hyvää tekstiä en olisi itse pystynyt kirjoittamaan – en varsinkaan suomenkielellä, mutta lainata kai saa!

Mutta miksi ihmiset kieltäytyvät hyväksymästä, että näihin laitteisiin liittyy monenlaisia ongelmia, että niiden käyttö olisi syytä jollain tavalla rajoittaa, aikuiset vapaaehtoisesti ja omanaloitteisesti, lapset aikuisten aloitteesta?

Uskallan väittää, että tässä on kysymys riippuvuudesta. Joka on jäänyt kiinni verkkoon ei noin vain pääse irti. Riippuvuuden mekanismit toimivat samalla tavalla, olisi sitten kysymys alkoholista, huumeista, älypuhelimesta, tai vaikka mitä, mistä ihminen voi tulla riippuvaiseksi. Tuon, jonka vallassa on, puolustetaan sokeasti, järkipuhetta ei kuunnella, sillä ajatus, että joutuisi luopumaan siitä, on kestämätön.

”Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi, kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita!”

Sinä kristitty, onko älypuhelimesi saanut etuajo-oikeus elämässäsi? Pystytkö jättämään sen käyttämättä kuukaudeksi? Pysyä poissa netistä vapaa-ajallasi? Vai onko se saanut vallita sinua sellaisella tavalla, että tulee vieroitusoireita, jos se ei aina ole mukana, jos et voi jatkuvasti tehdä päivityksiä, ja seurata mitä muut ovat kirjoittaneet?

Sari Helin,ja moni muu, jotka ovat viime aikoina kirjottaneet tästä asiasta, näkevät sen sosiaalisena ja yhteiskunnallisena ongelmana, ja oikeassa he siinä ovat. Mutta meille, jotka uskovat Jeesukseen, tämä on myös hengellinen ongelma: tuosta käteen siirtyneestä älystä on tullut epäjumala.

Sillä se, joka saa eniten huomiostai, ajatuksestasi, ajastasi, ja kiintymyksestäsi, se on myös käytännössä jumalasi.

Ota järkesi käteen, ja palauta älysi siihen minne Luoja, ei Apple, on tehnyt sille paikan!